Venäjän laajuudessa on monia mielenkiintoisia paikkoja. Valitettavasti suurin osa heistä on nykyään erittäin surullisessa tilassa. Maan deindustrialisaatio tekee työnsä. Kokonaiset kaupungit lakkaavat olemasta eri puolilla maata. Yksi kaupunki on Igarka, ensimmäinen venäläinen ikiroutalle rakennettu kaupunki. Miksi se pystytettiin ja mitä muuta on merkittävää?
Igarka-joki on yksi Jenisei-joen vasemmasta sivujoesta. Ensimmäistä kertaa Igarka lisättiin Venäjän karttoihin jo Venäjän valtakunnan aikana vuonna 1733 keisarinna Anna Ioannovnan vallan aikana. Jatkossa näitä paikkoja käytettiin millään tavalla vasta 1900-luvulla. Neuvostoliiton johto alkoi 1920-luvulla kiinnostua kaivostoiminnan ja puutavaran koskenlaskumahdollisuuksista Jenisein varrella. Tätä varten joen vasemmalle rannalle rakennettiin vuonna 1929 uusi satama ja sen mukana puutavaraa kuljettava siirtokunta. Uusi kaupunki nimettiin saman Jenisein sivujoen Igarkan mukaan. Siten Venäjän historiassa ilmestyi ensimmäinen todellinen kaupunki, joka oli rakennettu ikiroudalle.
Kuten monet muutkin nuoret Neuvostoliiton siirtokunnat, Igarka muodostettiin kahden väestöryhmän kustannuksella. Ensinnäkin näihin paikkoihin lähetettiin erilaisia vankeja: rikollisia, poliittisia, sotarikollisia. Monet heistä jäivät myöhemmin asumaan Igarkaan, asettuen uusiin paikkoihin ja perustaen uusia perheitä. Toiseksi, merkittävä osa Igarkan väestöstä muodostui siviilityöläisten kustannuksella, jotka menivät sosialismin rakennustyömaille sekä ideologisista syistä että halusta ansaita rahaa. Vuonna 1931 Igarkassa asui vain 3000 ihmistä. Vuoteen 1939 mennessä täällä asui 23 600 ihmistä. Vuoteen 1959 mennessä väkiluku putosi 14,3 tuhanteen, mutta vuonna 1989 täällä asui jo 18,8 tuhatta ihmistä.
Vuonna 1962 Igarkassa tapahtui kauhea tragedia - valtava tulipalo tuhosi kaupungin melkein kokonaan, mikä ei estänyt Neuvostoliiton kansalaisia rakentamasta sitä uudelleen. Kaupungin sydän oli tietysti Igarsky-saha ja jälleenlaivauslaitos. 1970-luvulla yritys toimitti sahatavaraa jopa 1,5 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Puimuri toimitettiin neljällä sahalla hajallaan ympäri aluetta. Kuten arvata saattaa, yritykset lopettivat toimintansa Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, millä oli kielteisin vaikutus kaupungin ja sen väestön elämään. Joten vuonna 2020 Igarkassa asui hieman yli 4 tuhatta ihmistä.
>>>>Ideoita elämään | NOVATE.RU<<<<
Neuvostohallituksella oli suurimmat suunnitelmat Igarkan suhteen. Oman satamansa lisäksi he yrittivät jo vuonna 1953 venyttää rautatietä kaupunkiin. Se rakensi myös oman lentokentän. Tulevaisuudessa kaupunki nähtiin luonnonvarojen, ei vain puun, vaan myös hiilen, öljyn ja joidenkin muiden mineraalien louhinnan keskuksena. Kylään rakennettiin kotiseutumuseo sekä ikiroudan museo. Nykyään lähes kaikkea Igarkan tuotantoa on rajoitettu, lukuun ottamatta sitä tosiasiaa, että öljyä tuotetaan lähellä kaupunkia Vankorin öljy- ja kaasukentällä (130 km kaupungista).
Aiheen jatkossa lue aiheesta kuinka surrealistiset veistokset luotiin Englannin kauneimmassa puistossa.
Lähde: https://novate.ru/blogs/080122/61786/