Toisen maailmansodan päätyttyä Neuvostoliitossa työskenteli sadat saksalaiset insinöörit ja tuhannet lakkautetun Kolmannen valtakunnan asiantuntijat. Jostain mysteeristä syystä kukaan muu ei kuitenkaan aiheuta niin paljon jännitystä ja kiistaa kuin kuuluisan saksalaisen asesuunnittelijan Hugo Schmeisserin oleskelu Neuvostoliitossa. Mitä saksalainen teollisuusmies teki voittajien maassa?
Koska Saksa tunnustettiin toisen maailmansodan aikana päähyökkääjäksi ja sen seurauksena hävisi Hitlerin vastaiselle koalitiolle, se piti ainakin osittain korvata muille maille: Ranskalle, Iso-Britannialle, Puolalle ja tietysti Neuvostoliitolle aiheutuneet vahingot. Liitto. Neuvostoliitolle aiheutetut vahingot olivat sellaisia, että jos se joutuisi korvaamaan sen kokonaan, olisi helpompi kuljettaa muu Saksa Reinin mustan maan ohella jonnekin Moskovan ulkopuolelle. Jotkut Neuvostoliiton ja Amerikan poliitikot jopa ehdottivat Euroopan maan täydellistä deindustrialisointia. Kuitenkaan yksikään valtion johtaja ei terveellä mielellään aikonut ryöstää Saksaa agraarimaan valtioksi. On myönnettävä, että monessa suhteessa sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto estyivät tältä blokkien välisen kylmän sodan puhkeamisesta.
Saksan oli kuitenkin maksettava niin paljon kuin pystyi. Varsinkin Puola ja Neuvostoliitto. Osana korjausohjelmaa päätettiin takavarikoida paitsi aineelliset omaisuudet: työstökoneet, autot, autot, teollisuuden raaka-aineet, teknologiat. Asiantuntijoita alettiin viedä voittajamaihin. Saksa oli vuoteen 1945 asti yksi Euroopan tehokkaimmista talouksista kehittyneellä metallurgia-, konepaja- ja kemianteollisuudellaan. Saksalaisten salaisuudet kiinnostavat ehdottomasti kaikkia, varsinkin kapitalististen ja sosialististen ryhmittymien välisen kolmannen maailmansodan uhan edessä. Siten teollisuusmiehiä ja tiedemiehiä ei viety ainoastaan Neuvostoliitto, vaan myös Yhdysvallat.
Henkilöstön viennillä ei ollut vain tieteellistä ja taloudellista merkitystä. Se toteutettiin myös osana Saksan denatsifikaatioohjelmaa. Monet "tavalliset saksalaiset" insinöörien, suunnittelijoiden ja tiedemiesten joukossa eivät suinkaan olleet viattomia lampaita, vaan vakuuttuneita natseja. Heidät piti repiä pois tutusta ympäristöstään joksikin aikaa, jotta he eivät harjoittaisi poliittista työtä uudessa Saksassa ja antaisi heidän vihdoin voittaa natsien maanalainen, joka pysyi jonkin aikaa sodan jälkeen valtion instituutioissa, lainvalvontaviranomaisissa ja ei-natsien tieteellisissä laitoksissa Saksa.
Ironista on, että Schmeisser-pariskunta ei alun perin joutunut neuvostoliittolaisten, vaan amerikkalaisten käsiin. Hugo Schmeisserin tuotanto oli Suhlin kaupungissa, jonka liittoutuneiden joukot miehittivät 3. huhtikuuta 1945. Välittömästi tämän jälkeen yritykset pysäytettiin, kaikki näkyvät Schmeisserit pidätettiin ja kuulusteltiin. Kuitenkin jo 9. toukokuuta Thüringenistä tuli osa Neuvostoliiton miehitysvyöhykettä, ja samaan aikaan myös Hugo joutui neuvostoviranomaisten käsiin. Välittömästi sen jälkeen komissaarit tekivät sen, mitä amerikkalaisilla ei ollut aikaa tehdä - he takavarikoivat kaikki tuotantoasiakirjat saksalaisilta yrityksiltä. Lokakuuhun 1945 mennessä Hugo Schmeisser oli muuttunut huomattavasta teollisuusmiehestä tavalliseksi saksalaiseksi, koska kaikki hänen yrityksensä kansallistettiin uuden Saksan kansan hyödyksi. Menetettyään tavanomaisen tulolähteen saksalaisella suunnittelijalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa.
Aluksi Schmeisser määrättiin työskentelemään teknisessä toimikunnassa arvioimaan Saksan aseteollisuuden viimeisimpiä saavutuksia niiden mukauttamisessa Neuvostoliiton tarpeisiin. Tässä toimikunnassa Hugo keräsi arvokasta dokumentaatiota ja valitsi myös henkilöstöä, joka voitiin viedä töihin Neuvostoliittoon. Asiantuntijoiden poistamista pidettiin "vapaaehtois-pakollisena" työmatkana. Neuvostoliitossa saksalaiset pidettiin erityisasemassa. Tietysti heille maksettiin palkkaa. Lähetys tapahtui lokakuussa 1946. Hugo Schmeisserin lisäksi Iževskiin lähti myös muita kuuluisia saksalaisia aseseppäjä: Werner Gruner, Karl Barnitzk, Oskar Schink. Palkkojen lisäksi kaikille Neuvostoliitossa lähetetyille asiantuntijoille annettiin ilmaisia ruoka-annoksia, mikä oli erittäin vakavaa nautintoa vaikeina sodanjälkeisinä vuosina. Lisäksi he saivat ottaa työmatkan ajaksi mukaan osan henkilökohtaista omaisuuttaan asunnon kalusteisiin asti. Siitä tuli naurettavaa: saksalaisen insinöörin vaimo ei halunnut erota rakkaasta lehmästään (ilmeisesti hän pelkäsi, että hänet varastetaan sodanjälkeisessä maassa) ja hänet kuljetettiin myös junalla Neuvostoliittoon.
Saksalaisten insinöörien panos Neuvostoliiton teollisuuden ja erityisesti aseliiketoiminnan kehittämiseen on ollut ja on edelleen yksi kiireellisimmistä aiheista. Joka tapauksessa kansan keskuudessa. Tämä tietysti koskee kuuluisaa kiistaa Kalashnikov-rynnäkkökiväärin tekijästä. Se tosiasia, että AK-47 ja StG-44 eivät ole sama asia, ja Kalashnikovilla on paljon enemmän yhteistä amerikkalaisen M1 Garand -karbiinin kanssa kuin saksalaisen Sturmgeverin kanssa, ei ole enää voimaa todistaa. Kuitenkin koko tässä tilanteessa haluaisin kysyä pääasiasta: amerikkalaiset ottivat ja käyttivät kotonaan kymmeniä ja satoja saksalaisia teknologioita. Vaikka oletetaan, että AK-47 on yhtä suuri kuin "Sturmgever", mitä pahaa siinä on?
>>>>Ideoita elämään | NOVATE.RU<<<<
Ja silti, saksalaisten asiantuntijoiden panosta ei pidä liioitella. Varmasti hän oli. Kaukana Saksan viimeiset aivot vietiin työmatkalle Neuvostoliittoon. Oliko se kuitenkin ratkaiseva? Heidän erinomaisia suunnittelijoitaan ei ollut vähemmän Neuvostoliitossa. Yleistä taustaa vasten tuotujen saksalaisten määrä on kuitenkin yksinkertaisesti hukkumassa Neuvostoliiton asiantuntijoiden valtamereen. Yksinkertainen esimerkki: Izhmashissa työskenteli 16 saksalaista asiantuntijaa, joista 10 työskenteli yleensä moottoripyöräteollisuudessa. Yhteensä Iževskissä oli 340 saksalaista asiantuntijaa, eivätkä kaikki olleet vain suunnittelijoita. Osa näistä ihmisistä tuotiin mukana tuotujen saksalaisten työstökoneiden mukana, heidän piti perustaa työnsä Neuvostoliiton tehtaille ja kouluttaa neuvostohenkilökuntaa työskentelemään uusien laitteiden parissa. Siten suurin osa ei osallistunut mihinkään suunnitteluun.
Mitä tulee itse Hugo Schmeisserin, Izhmashista säilyneiden Neuvostoliiton asiakirjojen mukaan hänen työnsä sai yhden alhaisimmista arvosanasta tehdashallinnolta. Schmeisser oli äärimmäisen vastahakoinen tekniseen yhteistyöhön viitaten usein siihen, että hänellä ei väitetysti ollut minkäänlaista teknistä koulutusta osallistuakseen vakavaan suunnittelutoimintaan. Samaan aikaan Hugo palasi kotimaahansa noin kuusi kuukautta myöhemmin kuin useimmat kollegansa vuonna 1952. Uralin ankarassa ilmastossa oleskelu ei hyödyttänyt saksalaisia, ja kuuluisa suunnittelija kuoli jo vuonna 1953 pahentuneiden keuhkoongelmien vuoksi.
Aiheen jatkossa lue aiheesta 9 parasta esimerkkiä manuaalista toisen maailmansodan pienaseet.
Lähde: https://novate.ru/blogs/201121/61328/